Toinen synnytys

Nyt on sitten Tomin synnytyskertomuksen vuoro.
Topin synnytyksestä jäi pelko, ei paha mutta pelko kuitenkin. Pelkäsin
että väliliha leikataan uudestaan ja että se tulehtuu. Siksi kun sain
kotiin ne lomakkeet mihin sai täyttää toiveita synnytykseen, kirjoitin
niihin heti ensimmäisenä:
"Ei välilihan leikkausta, ellei ole aivan pakko! Mielummin repeämiä kuin leikkaushaava"
Kokemus ei ollut mikään mukava, nimittäin tuo haava parantui todella hitaasti!
Kaksi kuukautta Topin synnytyksestä pystyin sanomaan,
että nyt ei koske enää mihinkään, se on pitkä aika.

Tomin raskaus oli ihan vastakohta Topin raskaudesta, jos Topin raskaus oli helvetillinen,
niin Tomin raskaus oli helppo alusta asti. Pahoinvointia oli vain hieman. Ainoastaan
kakkavaippojen vaihto ja tiskikoneen täyttäminen/tyhjentäminen saivat minut yökkimään.
Muuten olin ns. "elämäni kunnossa!"

Raskausmaha ei tällä kertaa kasvanut niin isoksi kuin Topilla, puolessa välissä raskautta,
jos laitoin löysän paidan päälle, niin kukaan ei olisi välttämättä tajunnut että olen edes raskaana,
ilman sitä tietoa. Painoa ei kertynyt tällä kertaa niin kauen paljon. Topistahan minulla tuli melkein 20kg painoa lisää, tällä kertaa noin 5-6kg vähemmän. Tuohon vaikutti varmaan paljon se, että tällä kertaa minun mielitekoja olivat kaikki hedelmät, marjat ja vihannekset. Kaikki rasvainen ruoka sai minut yökkimään. Herkutkaan eivät maistuneet aluksi, vasta sitten loppuvaiheessa. Liikuin myös paljon, ihan eri tavalla kuin ensimmäisen raskauden aikana. Silloin tuli helposti jäätyä sängyn pohjalle makoilemaan koko päiväksi, kun oli huono olo. Kyllähän sitä nyt vähemmästäkin lihoo! ;) Mutta nyt minulla oli liikuttaja omasta takaa, joka vaati päästä ulos vähintään kerran päivässä ja sisälläkin liikuttiin kokoajan, hereillä ollessa, joten kiloja ei tällä kertaa ehtinyt kertyä niin mahdottoman paljon :) Hyvä niin, oma olokin oli varmasti tästä syystä paljon parempi! :)

Raskauden puolivälissä kävimme yksityisellä rakenneultrassa, koska paikkakuntamme ei vielä silloin tarjonnut tuota mahdollisuutta. Siellä saimme kuulla,
että odottamamme vauva on "tyttö" ♥. Se tunne oli aika hieno! Marssimme suoraan lastenvaateliikkeeseen ja ostimme liikkeen vaaleanpunaisimmat ja ihanimmat tytönkuteet ♥

Viikot menivät hujauksessa, yhtäkkiä oltiin jo 30+0, ja vasta tuntui että olisin plussannut. Aika meni tässä raskaudessa ihan siivillä! Varmaan johtui siitä, kun Topin kanssa touhuttiin niin paljon päivisin, että ei siinä paljon ehtinyt raskautta miettimään. Mikä oli välillä aika sääli ja se harmitti, mutta ei se tietenkään sitä tarkoittanut, etten rakastaisi tätä uutta tulokasta yhtä paljon kuin Topia ♥

Raskaus sujui hyvin aina viikoille 33+0 asti, kunnes alkoi tapahtua! Minulla alkoivat supistukset.
Ne eivät olleet mitään harjoittelusupistuksia, vaan todella kipeitä. Sellaisilla supistuksilla,
olimme lähteneet synnyttämään Topia aikoinaan, pelotti ja kauhistutti. Eihän vauva vielä voi syntyä! Se on aivan liian pieni :( Hälyytin äitini apuun ja infosin Jussia töihin asiasta.
Pääsin sairaalaan, jossa todettiin että kohdunsuu oli hieman auki ja kohdunkaula lyhentynyt. Jouduin jäämään sairaalaan sisään. Äitini ja Topi eivät voinneet jäädä sinne, joten he lähtivät mummilaan, Topi meni sinne yökylään. Koska emme tienneet yhtään koska pääsen kotiin, ja Jussilla oli vielä työpäivä seuraavana päivänä.

Pääsin huoneeseen toisen äidin kanssa, hänellä oli siellä mies tukena, joka passitettiin kotiin, koska minä tulin. Minua se ei olisi häirinnyt, mutta sairaalansäännöt olivat nämä. Minulle laitettiin supistuksen estolääke ja tippa, sain myös kipulääkettä. Hoitaja infosi keskolaa ja lastenlääkäriä, että tälläinen tapaus on ja keskolassa olivat valmiina vastaanottamaan 33+0 viikolla syntyvän vauvan! Se oli hurjaa, pelottavaa, en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä.
Makasin vain sängyllä ja toivoin että kivut menisivät pois! Mutta ne vain yltyivät. Tuli pari todella kipeää supistusta, puristin sängyn laidoista kiinni ja itkin kivusta. Sain vaivoin soitettua kelloa, hoitaja tuli kiireesti paikalle ja totesi että lääkkeet eivät tehoa toivotulla tavalla, nyt ei ruveta vielä synnyttämään, joten sain vahvempaa lääkettä ja uuden annostuksen kipulääkettä.
Odoteltiin hetki ja kivut katosivat! Noin vain, ne olivat poissa. Taas infottiin keskolaa ja lastenlääkäriä, että tänään ei välttämättä sitten kuitenkaan synnytetä! Hyvä niin :)

Sain ruokaa ja lepäilin ihan kaikessa rauhassa, välillä minuun pistettiin lisää piikkejä, kipulääkettä ja vauvan keuhkoja kehittävää ainetta. Minulla oli liikkumiskielto,
en saannut käydä kuin vessassa. Puhelinta ei saannut käyttää. Mutta onneksi huoneessa
oli puhelin, jolla sai kyllä soittaa. Soitin Jussille ja kerroin että nyt näyttäisi siltä, että kaikki on hyvin. Olimme helpottuneita molemmat. Jussi tuli illalla vielä käymään, koska olimme sopineet huonekaverin ja hoitajien kanssa, että miehemme saavat kyläillä.

Olin vielä pari päivää sairaalassa tarkkailussa, mutta pääsin sitten onneksi viikonlopuksi kotiin, sillä ehdolla että en saa rehkiä liikaa ja minun täytyy levätä! Tästä alkoivat sitten ongelmat. Minulla oli hirveitä liitoskipuja ja ne pahenivat koko ajan, loppu vaiheessa kävely ja istuminen oli vaikeaa, makuuasento oli paras ja sekin vain tyynyillä tuettuna. Nuo viimeiset 7 viikkoa olivat todella vaikeita! Kivut olivat kovia ja liikkuminen oli vaikeaa. Sängystä pääsin vaivoin ylös aamulla, ja kyljen kääntäminen ei onnistunut ilman että oli pakko irvistää! Nuo 7 viikkoa olivat yhtä tuskaa.

36+6 viikoilla oli sitten viimeisen lääkärineuvolan vuoro ja siellä tuli sitten tuo POMMI!
Nimittäin meidän tyttö olikin POIKA :D Jälkeenpäin asia huvittaa, mutta silloin se oli aika pommi ja järkytti, koska olin hankkinut tytölle vaatteet valmiiksi ja muita tyttöjuttuja, mutta kun ensijärkytys oli haihtunut, olin erittäin tyytyväinen että meille tuli toinen poika ♥

Loppuraskaus oli siis todella vaikea juuri noiden liitoskipujen takia, ne olivat ihan karmeita!
Jokainen joka on kokenut kovat liitoskivut, tietää mistä puhun!

Viikot kuluivat, mutta vauvaa ei vaan kuulunut. Rupesin olemaan jo todella levoton ja kypsynyt. Ensin pelottelee henkihieveriin viikoilla 33+0, meinaa syntyä ja sitten ei mitään. Kyllä se otti voimille, henkisesti. Loppuvaiheen "joko nyt?" kyselytkin rupesivat ottamaan päähän, joten en enää aina jaksanut vastata puhelimeen, vaan annoin Jussin hoitaa tiedottamisen.

Lopulta luovutin odottamisen suhteen ja rupesin miettimään, että tämä ei synny koskaan, varmaan menee käynnistykseen, en tuijottanut enää laskettuaikaa vaan viikkoja 42+2. Laskin päiviä käynnistykseen, joka jäi kokematta ;)

Tomillahan oli vähän sama juttu kuin Topin kohdalla tuon lasketunajan kanssa. Että sitä vaihettiin moneen kertaan. Kuukautisten mukaan se oli 10.01.2010, mutta ensimmäisessä ultrassa se oli 28.01.2010 ja toisessa ultrassa sitten 21.02.2010 (tämä viimeisin lukee papereissani). Paperien mukaan Tomi syntyi 40+4 viikoilla, mutta ehkä se oikea aika oli kuitenkin 39+4, sama kuin Topin kohdalla ;) Topi syntyi 25.08.2008 ja mikä olisi ollut parempi päivä pikkuveljen syntyä kuin:

25.01.2010

Päivä oli siinä mielessäkin hieno päivä, nimittäin minun mummini on syntynyt juuri tuona samaisena päivänä! Hän sai siis aivan ihanan syntymäpäivälahjan ♥ Olimme edellisenä päivänä sopinut äitini kanssa, että menemme mummilla käymään, mutta suunnitelmat muuttuivat kun tuona aamuna supistukset sitten alkoivat noin aamulla puoli kahdeksan. Ensi ajattelin, että ei nämä vielä mitään, loppuvat kuitenkin. Touhuilin siinä Topin aamutoimia ja Jussi lähti töihin ihan normaalisti, huikkasi mennessään, että soittele jos jotain tulee. Minä huikkasin takaisin, että tuskin soittoa tulee! :D Mutta tällä kertaa olin väärässä ;) Nimittäin kivut alkoivat koventua melkein heti kun Jussi lähti. Soittelin äidille, että tänään tuskin lähdetään mummia katsomaan, ainakaan tällä kokoonpanolla, vaan hän saa tulla hakemaan Topin ainoastaan. Noin yhdeksän aikoihin hän sitten tuli ja haki Topin. Ikävä iski melkein heti kun he lähtivät, mutta kivut alkoivat siinä vaiheessa tuntua jo aika kipeiltä, että infosin myös Jussia töihin, että alkaa tekemään ne työt loppuun mitkä on pakko hoitaa, että lähtö taitaa tulla tänään sittekin! Kello oli tässä vaiheessa noin puoli kymmenen ja supistuksia tuli noin 8 minuutin välein. Kuuntelin musiikkia ja yritin keskittyä supistuksiin. Puoli yhdentoista aikaan rupesi tuntumaan siltä, että nyt riittää! Soitin Jussille töihin, että nyt kotiin sieltä, lähdetään sairaalaan synnyttämään.

Onneksi Jussilla on suhteellisen lyhyt työmatka, ruhtinaalliset 2km ;) Sen hurauttaa nopsaan autolla, hän olikin nopeasti kotona. Suihkuun piti vielä päästä ja pari leipää hän siinä vielä nautiskeli, minä pakkailin sairaalakamoja kassiin. Lähdimme kaikessa rauhassa kohti sairaalaan, tällä kertaa automatka ei tuntunut niin pitkältä ja tuskalliselta kuin ensimmäisellä kerralla. Katselin kaikessa rauhassa kauniita talvimaisemia, pakkasta taisi olla jotain -25. Puut olivat mielettömän kauniita! ♥ Autossa ajattelinkin, että ei voisi olla kauniimpaa päivää syntyä kuin tämä päivä ♥

Sairaalaan saavuimme noin 11.30. Sain vaihtaa sairaalavaatteet päälleni ja hoitaja tutki minut, olin 3cm auki. Jihuu! Enemmän kuin viime kerralla ;) Hoitaja siinä hieman arpoi, että laittaisko minut kammariin odottelemaan vaiko synnytyssaliin, saleissa oli hieman ruuhkaa juuri sillä hetkellä, mutta onneksi siinä minulla tuli sitten pari kipeämpää supistusta, joten hän laittoi meidän synnytysaliin, pääsin hengittelemään ilokaasua. Saliin siirryttiin 12.16. Istuin keinutuolissa ja hengittelin ilokaasua. Tällä kertaa ilokaasu tehosi todella hyvin, pärjäsin sillä yllättävän pitkään! Klo. 13.02 ilokaasu annosta nostettiin ja taas hengiteltiin kaikessa rauhassa. Supistuksen rupesivat kuitenkin tuntumaan jo sen verran kovilta, että rupesin olemaan epiduraalin kannalla, varsinkin kun viime kerralla ensimmäinen annos ei tehonnut, vasta toinen tehosi kunnolla. Joten Jussi soitti kelloa ja kutsui hoitajan paikalle. Klo. 13.35 olin 5cm auki, päädyttiin siihen että laitetaan epiduraalia. Koko epiduraalin laitossa minusta inhottavin vaihe on tuon tipan laitto! Puudutuksen laitto ei tälläkään kertaa sattunut, edelleen se vaan kutitti :D Puudutus oli laitettu klo. 14.23. Sisätutkimus tehtiin taas ja olin edelleen 5cm auki, joten hoitaja päätti puhkaista kalvot, se ei tuntunut missään. Tälläkin kertaa kävi niin, että puudutus ei nyt ihan tehonnut toivotulla tavalla, kipuja tuntui. Mutta ne olivat siedettäviä. Sain hetken levähtää. Jussi kävi muistaakseni tässä vaiheessa kahvilla ja ilmoittamassa väliaikatietoja isovanhemmille. Minä lepäsin ja keräsin voimia. 14.45 tehtiin jälleen sisätutkimus, edelleen oltiin 5cm auki. Tässä sitä taas junnattiin niinkuin viimekin kerralla! :D Jussi tuli takaisin jossain vaiheessa, mietittiin siinä, että kuinkahan kauan tässä vielä joudutaan odottelemaan..

Ei olisi ehkä pitänyt sanoa yhtään mitään, nimittäin se oli menoa nyt!!

Klo. 15.40 hoitaja tuli taas paikalle ja teki sisätutkimuksen, olin 6-7cm auki. Tilanne oli vielä täysin rauhallinen. Joten hoitaja lähti jatkamaan kierrosta. Hoitaja ei tainnut päästä kuin ovesta ulos, kun minua rupesi sattumaan niin paljon, että meinasi henki lähteä. Kiemurtelin sängyllä ja huusin Jussille, että soita sitä kelloa!!! Hoitaja tulikin heti paikalle. Teki sisätutkimuksen, ja kappas! Olin TÄYSIN AUKI! Herranen aika millä ryminällä! Ei ihme, että sattui niin paljon. Huusin lisää puudutusta, mutta eipä sitä enää tässä vaiheessa mitään saa :/ Hoitaja vaan tokaisi, että nyt aletaan ponnistamaan! Ei hitossa, ei se sattuu ihan liikaa! Klo. 16.55, teimme muutaman harjoitusponnistuksen Jussin kanssa ja hoitaja laittoi sillä aikaa muita välineitä valmiiksi. Hoitaja tuli mukaan ponnistuvaiheeseen klo. 16.00. Sain todella hyvin ponnistettua tällä kertaa, tiesin mitä pitää tehdä ja osasin kerätä voimat oikein. Ponnistusvaihe eteni todella hyvin, kunnes pää rupesi painamaan todella inhottavasti! Siinä vaiheessa huusin, että "en jaksa enää!" Jussi ja hoitaja tsemppasivat kuitenkin todella hienosti, että sain kerättyä viimeiset voimani. Mietin mielessäni, että nyt repeää!! Ponnistin ja...

Klo. 16.07 meille syntyi toinen POIKA! ♥ 9/9 täyden pisteen poika ♥
Sain toisen asteen repeämän, mutta se oli sata kertaa parempi kuin se inhottava välilihanleikkaus haava! Vuotoa tuli aika reippaasti, yhteensä noin 500ml.
Vuoto ei meinannut tyrehtyä aluksi, mutta lopulta sekin saatiin loppumaan.

Sain tuon tuhisen tuoreen käärön syliini, voi olivatko ne vauvat todella näin pieniä!! ♥
Hoitaja parsi siinä samalla minua kokoon, kun me Jussin kanssa ihmettelimme tuota
tuhisee pikku murua ♥

Klo. 18.00 olin valmis nousemaan ylös, hieman huippasi. Olinhan menettänyt aika paljon verta. Pääsin kuitenkin käymään suihkussa. Sillä aikaa vauva punnittiin.

3730g ja 51,5cm täydellinen paketti! ♥ Päänympärys oli 35.0cm (ja sen kyllä tunsi! Että tällä kertaa oli 1,5cm pienempi pää puskettavana ulos)

klo. 18.25 sain päivällistä ja Jussi sylitteli vauvaa sillä aikaa ♥ Hellyyttävää! ♥

Itse synnytyksestä jäi hyvä mieli, se meni minusta todella nopeasti! Emme ehtineet olla sairaalassa kuin vähän reilu neljä tuntia. Synnytys kokonaisuudessaan kesti 8h. Tuollaisen synnytyksen voisin kokea uudestaankin! Ponnistusvaihe oli toki pelottava ja raju, mutta
kokonaisuudessaan mukava kokemus, tai niin mukava kun synnytys nyt vaan voi olla ;)

Klo. 18.42 pääsimme siirtymään vuodeosastolle, tällä kertaa pääsin matkustamaan sinne pyörätuolissa!

Pääsin huoneeseen missä oli yksi äiti minun lisäkseni. Tällä kertaa oli mukavaa, kun pääsin alusta asti hoitamaan vauvaa, enkä ollut toisten passattavana! :) Tomi syntyi maanantaina ja tiistaina olisin ollut jo valmis lähtemään kotiin! Mutta Tomi ei ollut :( Hänellä oli hieman verensokerit alhaiset, niitä jouduttiin seuraamaan sairaalassa muutama päivän, mutta kun minulla nousi maito kunnolla, niin samalla nousivat myös Tomin sokerit. Pääsimme sairaalasta torstaina puolen päivän aikaan kotiin. Päivä oli todella kylmä! Mutta tuo pieni ihmisen alku lämmitti mieltä ♥

Topi otti avosylin vastaan heti alusta pikkuveljen, jo samana päivänä Topi jakeli leluja vauvalle, halia ja jakeli pusuja ♥

Toinen kerta oli kokonaisuudessaan paljon parempi kuin ensimmäinen, toki muistan vieläkin nuo kamalat liitoskivut ja rajun ponnistuvaiheen, aika ei ole kultanut vielä kaikkia muistoja, mutta sen verran kuitenkin, että vauvakuume on taas vallannut mieleni ;)


Viimeinen masukuva napattu 25.tammikuutta.


Ihan tuore pieni ihminen punnituksessa ♥


Isin sylissä on hyvä olla ♥


Ensimmäinen yö osastolla sujui rauhallisesti.


Pikkuinen tuhisija ♥


♥


Nukkuva vauva ♥


Vielä viimeiset unet, ennen kotiinlähtöä ♥


Nyt päästään vihdoin omaan kotiin! ♥