Ensimmäinen synnytys ♥

Minusta on ihana lukea synnytyskertomuksia. Ne ovat täynnä tunnetta.
Jokainen kertomus on omanlaisensa ja juuri siksi ne ovat niin ihania.
Ajattelin sen vuoksi jakaa teidän kanssa myös omat synnytystarinani.
Toki haluan kirjoittaa sen tänne myös siksi, kun vielä muistan näistä
synnytyksistä jotain, niin mukava saada tänne muistiin.

Ensimmäiseksi Topin synnytyskertomus

Topin odotus oli vaikea alusta asti, eikä synnytyskään ollut helpoimmasta päästä.
Me kävimme varmaan 3-4 synnytysosastolla kokeilemassa "joko olisi aika".
Mutta aina meidän passitettiin kotiin odottamaan, se oli turhauttavaa.

Varsinkin kun olin niin kipeä joka paikasta, yöllä ei saanut nukutuksia ja
kävely alkoi loppuvaiheesta olemaan aika hankalaa!
Supistukset olivat kipeitä, mutta ne eivät oikein saanneet mitään aikaiseksi.
Muistan vielä kun kerran taas lähdettiin synnäriltä kotiin, tyhjin käsin.
Harmitus oli käsin kosketeltava. Minä itkeä tihrustin autossa matkalla kotiin,
Jussi yritti etsiä lohduttavia sanoja, mutta pyysin häntä olemaan hiljaa.
En halunnut puhua, vielä mitään. Kotona ollessa yritimme sitten aina
keksiä jotain muuta puuhaa, että synnytys ei olisi ihan kokoajan mielessä.

Topin laskettuaikahan oli vaihtunut moneen otteeseen.
Kuukautisten mukaan se olisi ollut 14.09.2008, mutta pahojen raskauspahoinvointien
vuoksi olin käynnyt varhaisultrassa ja saanut lasketuksiajaksi 28.08.2008,
mutta sen lääkäri unohti ilmoittaa neuvolaan ja kirjoittaa minun papereihin,
joten laskettuaika muuttui vielä kertaalleen.
Niskapoimu-ultrassa sain ajan 01.09.2008, ja tuo aika lukee neuvolakortissa ja papereissa.
Minä pidin oikeana laskettuna-aikana tuota 28.08.2008, jonka olin ensimmäisessä ultrassa
saannut, koska np-ultrassa kätilöllä oli ongelmia mittauksen kanssa, vauva oli hassussa asennossa, ja kunnollisia mittoja ei saatu, kätilö turhautui ja antoi sitten lasketunajan,
joka ensimmäisenä ruutuun tuli.

Raskaus kokonaisuudessaan oli vaikea, 3 ensimmäistä kuukautta en tehnyt muutakuin oksensin, laihduin ja mikään ei pysynyt sisällä, jouduin siksi myös sairaalaan tiputukseen. Olin myös paljon sairaana, kokoajan vaivasi joku flunssa, sairastin muutaman keuhkoputkentulehduksen ja yhden korvatulehduksenkin, siinä ennenkuin raskaus oli edes puolessa välissä. Puolen välin jälkeen alkoi sitten supistukset, jotka kiusasivat loppuun asti, kärsin myös levottomista jaloista ja pahoista liitoskivuista. Loppuvaiheessa tuttu kaveri, pahoinvointi tuli myös kuvioihin. Loppuvaiheen kipeät supistukset kiusasivat öin ja päivin.

23.08.2008 olimme käynneet vanhempieni luona saunomassa, hakemassa vähän potkua, josko se pikku prinssi tulisi sieltä pian ulos (olimme käynneet 4D ultrassa raskauden puolivälissä ja siellä saimme tietää, että esikoisemme on 100% varma poika ♥), olin tässä vaiheessa jo aika loppu ja väsynyt. Kipuja oli paljon, liikkuminen oli vaikeaa ja loppuraskauden pahoinvointi vaivasi. Sekä ne hirveät levottomatjalat!

24.08.2008 päivästä muistan sen, että se päivä oli aika rauhallinen sunnuntaipäivä.
Paitsi että minulle iski hirveä flunssa, nenä oli aivan tukossa ja kurkku kipeä!
Taisi minulle nousta vähän lämpöäkin. Silloin toivoin, ettei lähtö tulisi
ainakaan seuraavana yönä, että saisi parannettua flunssan ensin, että pääsisin
terveänä synnyttämään! Mutta toisin kävi ;)

25.08.2008 rupesi sitten tapahtumaan!

Viikkoja oli nyt ensimmäisen lasketunajan mukaan 39+4 tai paperien mukaan 39+0.
Yöllä aika tarkalleen kello 02.00 tuli ensimmäinen kipeä supistus!
Silloin ehkä jo vähän aavistin, että tänään taitaa se lähtö vihdoin tulla!
Mutta en uskaltanut kuitenkaan vielä iloita, koska olin joutunut pettymään niin monta kertaa.
Odottelin rauhassa sängysssä vielä toista supitusta, se tuli ja niitä tuli vielä lisääkin.
Sitten tuli muutama kipeä supistus ja minun oli pakko nousta sängystä ylös noin kello 02.30.
Lähdin suihkuun kokeilemaan, josko se helpottaisi oloani.
Suihkusta ei kuitenkaan ollut apua.
Seuraavaksi kokeilin kaurapussia, mutta siitäkään ei ollut apua.
Supistuksen kovenivat tasaisesti kokoajan, mikä oli toisaalta oikein mukava juttu,
ehkä me nyt vihdoin päästäisiin synnyttämään!
Tässä vaiheessa oli aika tuskainen olo, kävelin ympäri asuntoa ja yritin löytää jonkin asennon jossa olisi helppo olla ja saisin helpotettua kipuja, mutta sellaista ei oikein löytynyt.
Noin kello 04.00 menin herättämään Jussin, että hän voisi pikku hiljaa nousta ylös sängystä
ja alkaa valmistautumaan. Hänen reaktionsa oli oikein kannustava
"Oletko nyt ihan varma?"
Pakkasin siinä omia tavaroitani valmiiksi kassiin, jotain oli jo pakattu,
mutta jotain vielä puuttui.
Jussi nukkui siinä vielä tunnin verran,
mutta ei kuulemma paljon saannu nukuttua, kun minä ulisin tuskissani olohuoneessa.
Viiden aikaan menin sitten herättämään Jussia ja sanoin, että
"Nyt on pakko mennä".
Siinä samassa hän oli jo ylhäällä ja lähti äkkiä suihkuun.
Tässä vaiheessa kivut oli muuttuneet todella koviksi, en oikein tiennyt miten päin olisin ollut.

Puoli kuuden aikaan istuimme jo autossa, mutta emme suunnistaneetkaan sairaalaan,
vaan lähdimme käymään vielä ABC:llä kaupassa! Kellottelimme autossa supistusten väliä.
Ne olivat siinä vaiheessa 7min. Autossa muistan sanoneeni Jussille, että "meillä on nyt 7min aikaa käydä kaupassa, ennenkuin tulee uusi supistus", mutta emme ehtineet, koska uusi supistus tuli jo 6min kohdalla. Oli se varmaan näkemisin arvoista, kun minä lyyhistyin siellä salaattiosastolla ja huusin kivusta. Mutta saimme ostokset tehtyä ja Jussille evästä sairaalaan mukaan. Matka jatkui tästä kohti sairaalaan. Matkasta en oikein muista mitään, toivoin vain että pian oltaisiin perillä, kivut olivat jo niin kovia tässä vaiheessa.

Sairaalaan saavuimme hieman kello 06.00 jälkeen. Jussi jäi odotustilaan odottelemaan,
kun minut vietiin pieneen huoneeseen, sain vaihtaa sairaalan vaatteet päälle ja sitten minun
piti mennä makaamaan tutkimuspöydälle. Siinä hoitaja haastatteli ja kyseli kaikenlaista.
Yhtäkkiä aivan yllättäen tapahtui sitten jotain täysin odottamatonta, minulta meni lapsivedet!
Juuri siihen tutkimuspöydälle. Muistan kurkaanneeni kelloa, se oli silloin tasan 06.30.
Helpotus oli suuri! Nyt tiesin, että me jäämme tänne sairaalaan ja nyt meille syntyy vauva!

Jussi tuli hetkeä myöhemmin huoneeseen sisään ja minä pärähdin itkuun.
"Nyt me vihdoin jäädään tänne, ei tarvi mennä enää kotiin kahdestaan!"
Jussikin näytti hyvin helpottuneelta.
Siirryimme synnytyssaliin kello 06.54 ja minulle annettiin ilokaasunaamari käteen
ja opetettiin kuinka sitä kuuluu hengitellä. Se auttoikin hieman kipuihin.
Tekniikka oli kuitenkin ehkä vähän hakusessa.
Kello 07.30 supistuksia tuli noin 5 minuutin välein, tässä vaiheessa söin aamupalaa (jota jälkikäteen ajatellen ei olisi kannattanut, toisella kerralla olin viisaampi) Pärjäsin edelleen vielä
hyvin ilokaasun voimin. Kello 08.20 ilokaasu annosta nostettiin. Kello. 08.38 tuli hoitaja tutkimaan minua, olin tässä vaiheessa auki vasta 2cm, mikä pettymys! Tekikö sisätutkimus sitten tehtävänsä, mutta tämän jälkeen kivut alkoivat taas koventua ja niistä tuli täysin sietämättömiä. Oli pakko kutsua hoitaja paikalle, juteltiin hetki ja päädyttiin laittamaan epiduraalipuudutus. Kello. 08.51 hoitaja soitti anestisia lääkärille ja tuli laittamaan minulle tipan käsivarteen. Tipan laitto taisi olla inhottavin vaihe tuossa puudutuksessa. Klo. 09.00 minulle laitettiin sitten epiduraali, sen laitto ei sattunut yhtään, pikemminkin se ehkä vähän kutittu ja tuntui "hassulta". Jäimme odottelemaan sen vaikutusta. Supistukset tulivat edelleen kipeinä.
Kello 09.40 minulle tehtiin taas sisätutkimus ja olin edelleen vaan sen 2cm auki.

Epätoivo alkoi hiipiä jo takaraivoon. Väsymyskin alkoi painaa jo, kun olin ollut 02.00 asti ylhäällä ja raskauden loppuvaiheessa ei ollut tullut nukuttua oikein hyvin. Kello. 09.43 minulle laitettiin sitten tipan kautta menemään supistuksia vauhdittavaa lääkettä. Annosta nostettiin tasaisesti aina tuonne kello. 11.13 asti. Tuo aika meni todella hitaasti, minulla oli edelleen kipuja, epiduraali ei auttanut, jouduin ottamaan ilokaasua supistusten aikana. Olin vähän pettynyt, että epiduraalista ei ollut apua. Kello 11.13, sitten minulla alkoivat supistukset olemaan sitä luokkaa, että karjuin Jussia soittamaan kelloa, että saataisiin hoitaja paikalle, tuskat olivat valtaisat. En tiennyt mitenpäin olisin ollut, joka paikka tuntui olevan tulessa. Klo. 11.25 sain lisäannoksen epiduraalia ja samalla tehtiin sisätutkimus, ja edelleen oltiin samassa tilanteessa 2cm auki. Homma ei tuntunut editystän yhtään.

Lisäannos toi kuitenkin sitä minun kaipaamaani lohtua, se nimittäin tehosi toivotulla tavalla! Kivut katosivat, se tunne oli sanoinkuvaamattoman ihanaa! Suljin silmäni ja nautin! Jussi lähti tässä vaiheessa käymään kahvilla ja haukkaamassa vähän evästä. Sekä raportoimassa myös uusille tuleville isovanhemmille väliaikatietoja. Minä nukuin sillä aikaa, tietämättömänä mitä tulisi pian tapahtumaan. Jussi oli palannut jossain vaiheessa takaisin synnytyssaliin, en ollut kuitenkaan sitä huomannut, kun olin niin syvässä unessa. Yhtäkkiä alkoi kuitenkin tapahtua, kivut palasivat.

Ne olivat kovempia kuin koskaan aikaisemmin. Puristin käsiä nyrkkiin ja kiemurtelin tuskissani sängyssä. Jussi soitti kelloa ja hoitaja saatiin taas paikalle. Vedin hädissäni ilokaasua naamarista, mutta ei siitä ollut apua. Kello oli tässä vaiheessa klo. 13.10, hoitaja teki taas sisätutkimuksen. Edellinen oli tehty noin puoli kahdentoista aikaan, siitä oli kulunut nyt noin 1,5 tuntia. Nyt olin auki 7-8cm!! Tuntui uskomattomalta!! Hetkeksi taisin siinä jopa unohtaa kivut, kun olin niin iloinen! Mutta todellisuus jysähti vasten kasvoja hyvin pian. Kivut olivat kamalia, en pystynyt olemaan sitten mitenkään päin, kaikkea kokeiltiin mutta jokainen asento tuntui olevan vaan entistä huonompi. Ilokaasu ei tehonnut, sain taas lisäannoksen epiduraalia, mutta ei auttanut enää yhtään. Tuskat olivat hirveät, en ole koskaan kokenut sellaista kipua, sitä ei voi edes sanoilla kuvata. Miltä se oikein tuntui. Tästä eteenpäin olen vain Jussin tietojen ja sairaalan synnytyskertomuksen varassa, koska en muista näistä viimeisistä hetkistä muutakuin sen kauhean kivun, kaikki muu on pyyhkiytynyt mielestä pois.

Kello. 13.50: Olin täysin auki, mutta vauvan pää ei kuitenkaan vielä ollut painunut tarpeeksi alas, joten minun täytyi nousta sängyn laidalle istumaan. Jussi tuli viereeni istumaan. Hengittelin ilokaasua, mutta ei siitä enää ollut mitään apua, mutta se oli minulle sellainen tuki ja turva. En pystynyt hallitsemaan kipua, se oli yhtä isoa supistusta kokoajan, mitää taukoja ei ollut. Ne minuutit siinä sängynlaidalla tuntuivat ikuisuudelta, muutamia ärräpäitäkin taisi tässä vaiheessa sieltä suusta lipsahtaa. Jussinkin sai osuutensa kivuista, taisin sanoa vähän pahasti muutamaan kertaan, mutta onneksi hän ei niistä hätkähtänyt, olinhan etukäteen sanonut, että sieltä minun suusta voi synnytyksessä lennellä aikamoisia sammakoita, mutta ei niistä kannata välittää.
Olin kuulemma ollut aika sekaisin tässä vaiheessa, enkä kyllä itse muista juuri yhtään mitään tuosta ajasta. Klo. 14.35 pääsin vihdoin takaisin sängylle, kätilö tarkisti tilanteen ja vauvan pää oli laskeutunut nyt tarpeeksi ja pääsimme harjoittelemaan ponnistusta! Vihdoin!

Ponnistusvaihe oli pitkä ja erittäin kivulias. Minulta meinasi usko loppua moneen kertaan, ettei vauvaa saada ikinä ulos. Oloani ei helpottanu yhtään se, että rupesin voimaan huonosti ja sain aamupalat rinnuksilleni, tästä opin sen että ei kannata syödä mitään ennen synnytystä. Hoitajat rupesivat jo hätyyttämään lääkäriä siihen paikalle, koska ponnistusvaihe ei edennyt mihinkään. Kun lääkäri tuli paikalle, hän sanoi ettei tahtoisi sekaantua tähän nyt, koska oltiin jo niin hyvässä mallissa, sain siitä uutta virtaa! Muutamia hyviä ponnistuksia ja olimme edenneet huimasti, ja sitten hoitaja huudahti, että nyt yksi kunnon ponnistus ja saadaan tämä vauva maailmaan!

ja niin kello 15.15 syntyi meille terve pieni poika.
Niin pieni ja avuton. Täydellinen 9/9 pisteen vauva ♥
Jussi sai leikata napanuoran, taisi siinä vähän tuoreen isän käsi täristä, mutta hienosti meni! Kätilö ja lääkäri onnittelivat meitä. Tuntui hyvältä, että se puristus oli nyt ohi.
Mutta kivut eivät olleet vielä kadonneet. Halusin nukkua. Halusin nukkua kivut pois.
Sain tuon pienen vauvan paidan sisään lämmittelemään, niin suloinen ja miten pieni.
Lämmin käärö, tuo hetki on piirtynyt tiukasti verkkokalvoilleni. Olen nyt äiti ♥
Tunne oli aika uskomaton, mutta siinä samassa minua alkoi heikottamaan ja joka paikkaan koski.
Pääsin kuitenkin sängystä ylös, sain vaihtaa likaiset vaatteet puhtaisiin, kätilö ihmetteli suuresti miten reippaasti nousin ylös sängystä, oloni oli kyllä aika hatara.
Vauva punnittiin ja mitat olivat 3665g ja 50,5cm sekä pipo 36,5cm. Täydellinen paketti ♥

Minua ruvettiin parsimaan kasaan, minulta oli väliliha leikattu ja muutenkin olin revennyt aika pahasti, tikkaamisessa meni kauan! Lopulta pääsin käymään suihkussa, ja sillä aikaa Jussi sylitteli vauvaa ♥ Suihkussa oloni tuntui todella kurjalta, huimasi ja olo oli muutenkin todella hutera, joka paikka tuntui kipeältä mutta urheasti kävin silti suihkussa. Sain vaivoin käveltyä takaisin sängylle. Oloni oli todella heikko, olin kalpea ja minua väsytti. Sain päivällistä.

Sen jälkeen olimme valmiita siirtymään vuodeosastolle. Kello oli tässä vaiheessa noin 18.00.
Sain onneksi matkustaa tuon pikku matkan ihan makuuasennossa ja tietysti mikä parasta vauva kainalossa ♥ Pääsin huoneeseen jossa oli muistaakseni minun lisäkseni kaksi äitiä vauvoineen. Meillä oli toiveena perhehuone, mutta vielä sitä ei ollut saatavilla, joten jäimme sitä odottamaan.

Ensimmäinen yö meni vauvan kanssa oikein hyvin, hän söi 3 kertaa yön aikana. Yhdessä vaiheessa pikkuinen heräsi huutamaan, eikä meinannut millään rauhoittua, meinasin jo soittaa hoitajan paikalle, mutta päätin kuitenkin että selviydyn varmasti ihan apua. Nostin pojan paitani sisään ja kappas! Siihen me nukahdimme molemmat ja heräsimme vasta aamulla kun hoitaja tuli meitä herättelemään, puoli kuuden aikaan. Hän otti pojan, vaihtoi vaipan ja mittasi lämmön joka näytti sitten 38.0, joten hän nappasi pojan ja ilmoitti että käy lääkärin luona. Olin aivan halolla humautettu, että mitä nyt tapahtuu. Älkää viekö sitä vauvaa mihinkään! Tulehdusarvot olivat koholla, joten lääkäri päätti siirtää meidän vauvan keskolaan :( En osannut siinä vaiheessa tehdä muuta kuin itkeä, joka paikkaan sattui nyt ainoa kipulääkkeeni oli viety vielä ihan toiselle puolelle sairaalaan. Epäreilua. Kävimme tiistaina illalla, 26.08.2008 vauvaa katsomassa keskolassa. Sain imettää, mutta vaippoja en pystynyt vaihtamaan, koska seisominen teki kipeää. Keskiviikko aamuna oloni alkoi mennä vaan entistä huonompaan suuntaan, en jaksanut lähteä aamusyötölle keskolaan. Mutta onneksi vauva pääsi keskiviikkona päivällä minun luokseni osastolle takaisin! ♥ Illalla meillä kävi vieraita, molempien vanhemmat katsomassa uutta tulokasta. Minä en paljon jaksanut seurustella, kun olin vielä niin kipeä ja kivut tuntuivat vaan pahenevan kokoajan. Keskiviikko iltana me pääsimme siirtymään perhehuoneeseen ja Jussi sai jäädä meidän kanssa sairaalaan yöksi, mikä olikin loppupelissä erittäin hyvä juttu, en olisi selvinnyt ilman Jussin apua ollenkaan! Nimittäin keskiviikko ja torstai välisenä yönä, oloni meni erittäin huonoksi. Torstai aamuna en päässyt enää sängystä ylös. Joka paikka oli kuin tulessa, missään asennossa ei ollut hyvä ja kipulääkkeet eivät vienneet kipua pois. Sain erinlaisia kipulääkkeitä, mutta niistä ei ollut apua. Hoitaja heräsi tässä vaiheessa ja kutsui lääkärin paikalle. Lääkäri tuli sitten ja totesi pienen tutkimisen jälkeen, että välilihan leikkaushaava oli tulehtunut! Jälkiviisaana voin taas todeta, että oireet olivat jo tiistaina havaittavissa, mutta koska ensikertalaisena en osannu niitä huomata, niin vointini ehti romahtaa, ennenkuin hoitajat heräsivät.

Sain antibioottikuurin ja meinasin vaipua epätoivoon, kun vauva oli saannu päivän aikana kotiinlähtöluvan, mutta koska minun kunto oli niin huono, emme saanneet vielä lähteä kotiin, se ei ollut yhtään mukavaa. Halusin niin kovasti jo kotiin, oman perheen kanssa, en tahtonut enää maata sairaalassa toimettomana. Se oli todella tuskallista, kun makasit vaan sängyssä, etkä voinnut tehdä yhtään mitään. Tähän väliin mainitaan, että en pidä sairaaloista yhtään, en käy siellä jos ei ole pakko ja jos joudun käymään, olen siellä vaan sen ajan mitä on pakko. Jatkettiin siis lepäilyä perhehuoneessa. Perjatai päivä meni todella hitaasti, minä lepäsin ja toivoin hiljaa mielessäni, että pääsisimme viikonloppuna kotiin. Oloni ei kuitenkaan paljon kohentunut päivänaikana, olin jo valmis heittämään pyyhkeen kehään, että emme varmasti pääse viikonloppuna kotiin! Lauantaina aamu valkeni ja oloni oli yllättävän hyvä, silloin taisin vaihtaa ensimmäisen kerran vaipan vauvalle. Pääsin käymään suihkussa ja olo oli muutenkin hyvä, ei sattunut enää hirveästi. Uskomaton tunne, kun voit käydä suihkussa ja vessassa ilman apua! Vaatteiden vaihtokin ei tähän asti ollut sujunut ilman Jussin apua. Siitä miehestä oli kyllä uskomattoman paljon apua, arvostukseni Jussia kohtaan nousi tuon sairaalanolon aikana huimasti! ♥ Korvaamaton apu! Lääke oli auttanut toivotulla tavalla! Iltapäivällä kävimme kokeilemassa rappusissa kävelyä, koska mehän asumme toisessa kerroksessa ja kotiinlähtö onnistuisi ainoastaan jos pääsisi kävelemään rappuset ylös. Onnistui!! Tunne oli uskomaton, nyt vihdoin pääsemme kotiin!

Liikkuminen oli toki edelleen hankalaa, jokainen askel sattui, mutta ei enää läheskään niin paljon. Lauantaina illalla 30.08.2008 noin kello 20.30 me pääsimme lähtemään kotiin!! Vaikka meidän piti vähän taistella sen kotiinlähdön kanssa, mutta lopulta saimme kotiinlähtöluvan, ehtona oli että tulisimme seuraavana päivänä tarkistamaan Topin bilirubiiniarvot, jotka olivat hieman vielä koholla (mutta laskusuunnassa).
Se tuntui todella ihanalta, olimme tulleet sairaalaan pariskuntana ja nyt lähdimme sairaalasta vanhempina, maailman suloisin ja ihanin vauva mukana ♥ Aloitimme elämän perheenä ♥


Muutaman minuutin vanha, pieni muru ♥


Keskolan tarkkailuosastolta


Takaisin osastolla äidin kanssa ♥


Rennoissa tunnelmissa perhehuoneessa ♥




Jihuu päästään kotiin!

Tomin synnytystarina tulee myöhemmin, kun saan sen kirjoitettua loppuun.