torstai 11. marraskuuta 2010

Arki

Arki ei ole täydellistä
se ei ole vain iloista mieltä, ja lempeitä sanoja
se ei ole vain kalliita vaatteita, leluja ja lahjoja
se ei ole vain siistejä koteja ja täydellisiä sisustuskokonaisuuksia
Se on myös paljon muuta

Se voi olla esimerkiksi tätä


Puoliksi syöty ruoka


Pahantuulinen pikkuvauva


Sotkua

ja lisää sotkua


Imurikaan ei ole aina oikealla paikallaan


Tai eiliset mainokset ovat jossain muualla, kuin lehtilaatikossa.
Tai pariton sukka
.


Lelutkaan eivät aina ole siististi omilla paikoillaan.
ja tämähän on vielä pientä sotkua


Lapsetkaan eivät aina ole kuvaustuulella.


Uhmataapero tuo myös oman haasteensa
"EI KUVAA!"


Äitikin on välillä ihan tyhmä!


Ulkonakin saattaa olla kylmää, märkää ja kurjaa,
ettei sinnekkään aina jaksa lähteä.



Äitikään ei ole aina parhaimmillaan.
Meikitön, rasvainen takkutukka ja eriparivillasukat.

Vaikka se arki onkin juuri tätä kaikkea,

Ne pienet asiat, ihan pienet teot, tekevät siitä ihanaa!
Kun joku tulee ja halaa sinua oikein lujasti ja pussaa märästi poskelle ♥


Tai kun kaksi pientä ihmistä leikkii kauniisti keskenään,
ilman riitaa



Tai saat sen ihanan palkitsevan hymyn.
Tästä saa sitä voimaa ♥


Tai päiväuniaikaan, voit käpertyä sohvannurkkaan,
lempikirjan tai elokuvan kanssa, napostella jotain hyvää
ja nauttia hiljaisuudesta ♥

Arki on ihanaa!

Toiveikasta torstaita kaikille ♥

8 kommenttia:

  1. Kuinka oikeassa oletkaan! Ja kiitos, että uskalsit postata myös teidän sotkuista. Tekee hyvää saada muistutus siitä, että tällaista on muillakin eikä vain meillä :)
    Hyvää torstaita sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun joku uskaltaa postata kodin sotkusta ja arjesta!

    Itsellä on tuo vielä edessä, koska nyytti on vielä mahassa. Ihanaa torstaita sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kyllä välillä tekee hyvää nähdä, että tota se on muillakin kun meillä... Usein blogien maailma on täynnä juttuja vain kauniista asioista, uusista kalliista vaatteista, hienosta sisustuksesta...

    Tulee usein melko joukkoonkuulumaton olo, kun näkee tän kaaoksen kotonaan ja lueskelee blogeja joissa ihmisten elämä vaikuttaa täydelliseltä ja hallitulta 24/7. :) Mutta tämä oli hyvä palautus maanpinnalle, en ole yksin.

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, niin totuuden mukanen <3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kun muillakin on arkea!!! eikä pelkkiä iloisia ja tyytyväisiä lapsia ja aikuisia. =D

    Luin blogisi nyt sitten oikein urakalla alusta-loppuun. =D Ja mielelläni jään tänne seurailemaan.

    VastaaPoista
  6. Ihanasti kerrottu ja osuvat kuvat! :) Tätä se arki on, ihan totta. Itkua, kakkaa, sotkua, repimistä, kiljumista ja huutoa. Niitä se on välillä ja hyvä kun sen uskaltaa sanoa ääeenkin. :)

    VastaaPoista
  7. Niin totta, niin totta;-) sitten kun on sen työ-ja päiväkotirumban aika niin noitakin aikoja muistelee kaihoten. Ei ollut kiire minnekään!

    Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin <3