tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen

Pääsiäinen on vietetty ja arki on taas alkanut.
Kiva kun pitkästä aikaa oli pitkä vapaa ja sen sai
viettää perheen kesken kaikessa rauhassa.
Tarpeeseen tuli myös äidin konelakko ;)
Ulkoilimme paljon, hellihän aurinko monena päivänä!
Sunnuntaina aurinko paistoi mittariin, niin näytti +27
ja varjossakin oli +22. Hirmusen hankala oli miettiä
mitä pojille laittaa päälle, kun maa on kuitenkin vielä
vähän kylmä, mutta ilma on lämmintä.
Taisin joka kerta ylipukea, kun molemmilla oli päät
märkinä, hups! Mutta sunnuntaina molemmat poijjaat
olivat jo ulkona ilman hanskoja, ja voi sitä reimua!

Kävimme myös lauantaina Tivolissa.

Topille ostettiin muutama lippu, että pääsi käymään
laitteissa. Tykkäsi kyllä mielettömän paljon,
pois ei olisi millään tahtonut lähteä! :)







Alla olevat kuvat ovat sitten viime vuoden Tivolireissulta :)







Paljon on kasvanut Topi vuodessa :')
ja rohkeuskin on vuodessa kasvanut
hurjasti!

10 päivää asumme vielä evakossa ja sitten pääsemme muuttamaan takaisin kotiin ♥
Pääsiäisenä kävimme myös kyläilemässä Jussin mummin ja papan luona,
ja mikä iloinen yllätys meitä odotti, kun Ritva-mummi lupasi maksaa meille
siivoojan/ikkunanpesijän kotiin, joka siivoaa kodin muuttokuntoon!
Ette usko, että meinasi itku tulla ♥

Millaisissa merkeissä teillä vietettiin pääsiäistä? :)

8 kommenttia:

  1. Tivoliin täytyy kyllä päästä taas tänä kesänä, pieni mies tykkäsi siitä viime kesänä hurjan paljon! =)
    Meillä ulkoiltiin paljon pääsiäisenä, tosi kiva kun on lämmintä ulkona! :D

    VastaaPoista
  2. Veikkakin oli eilen isin kanssa tivolissa.. itse olin koko pääsiäisen töissä. Meilläkin oli poika innoissaan käynyt laitteissa ja rohkeus ja kiinnostus vuodessa lisääntynyt huimasti.

    Itse kanssa helposti ylipuen tälläisillä ilmoilla. Jotenkin outoa, että talvivaatteista voi melkein suoraan siirtyä lippalakkiin.

    VastaaPoista
  3. Ihania tivolikuvia, mekin meinattiin lähteä tivoliin vappuna. Jos vain säät suosivat..:)

    VastaaPoista
  4. Ihania tivolikuvia ja mikä lämpö!

    VastaaPoista
  5. Nyt mietin että missäköhän kaupungissa te vaikutatte. Meitä meinaan houkuteltiin Tivoliin sunnuntaina (ei kyllä päästy). Tivoli oli siis meidän naapurikaupungissa. Mutta eiköhän noita suomessa muutamia olekkin ;) Hurjasti on Iso T kasvanut!! Ihanat tivoli vermeet :D

    VastaaPoista
  6. Ei kovin iloisissa, meidän perhettä kohtasi suru, kun siskoni poika tippui torstaina jokeen ja löytyi hukkuneena pitkänäperjantaina. Suru siskon perheen puolesta on suuri, enkä voi käsittää että jotain noin kamalaa voi sattua pienelle lapselle :( Muuten kyllä, ehdittiin nauttia hyvistä keleistä ja vähentää vaatetta, käydä siskon perheen luona ja nähdä sukua. Tämmöisessä tilanteessa suvun ja läheisten tuki on tärkeää.

    Ihana kuitenki lukea, että teillä on pääsiäinen onnistunut <3

    VastaaPoista
  7. Hannah: Ihan kamalaa! :(
    Syvä osaanotto teidän ja siskonne perheelle ♥

    VastaaPoista
  8. Monalisa: Tällä hetkellä asutaan Orimattilassa, mutta oma koti on Lahdessa. Lahdessa käytiin Tivolissa :)

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin <3