keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Juhlahumua

Nyt kun joulu on paketissa, niin ajatukset on pikku hiljaa käännetty Tammikuuta kohti.
Siellä häämöttää monet juhlat. Päällimmäisenä tietysti Tomin yksivuotisyntymäpäivät.
Tässä vaiheessa äiti tirauttaa taas muutamat kyyneleet, miten aika on voinnut mennä niin nopeasti!? Vastahan me tuotiin tämä pikku käärö kotiin..



ja nyt sitä saa jo suunnitella tälle pienelle 1v synttäreitä.
Mutta jotta tämä ei ihan märinäksi mene, niin mennään niihin suunnitelmiin..

Joulukuun alussa varattiin jo juhlapaikka. Juhlat pidetään seurakunnan tiloissa 29.01.2011.
Vuokra on kohtuullinen ja paikka tuttu. Molempien poikien ristiäiset on pidetty siellä.
Monta stressin aihetta poistui samalla kertaa, kun siellä on penkit, pöydät, kunnon keittiö, iso tiskikone, astiat ja pelit ja renssellit! Tietysti tärkein, tilaa on! Kaikki pääsevät istumaan, eikä tarvitse olla kuin sillit suolassa, eli tilaa on liikkua. Plus, että meiltä ei ole kovin pitkä matka juhlapaikalle. Eikä meidän tarvitse tehdä sitä julmaa rankkausta sukulaisten suhteen, vaan voidaan kutsua kaikki ketkä tahdotaan. Verrattuna siis siihen, jos juhlat olisi pidetty kotona. Meillä kun on tälläinen pieni kolmio ja pienet astiavarastot, niin niiden rajotteiden puitteissa ei kovin isoja 1v kemuja järjestettäisi.

Tähän väliin todetaan, että olen innosta piukeana järjestämässä näitä juhlia, vuosi vuodelta innostun näistä lastenjuhlista enemmän ja enemmän! Ihanaa suunnitella ja toteuttaa ♥

Teemana tulee olemaan vaaleansininen ♥
Ilokseni olen huomannut, että Tiimarin valikoimaan on tullut paljon ihania vaaleansinisiä 1 vuotiaan syntymäpäiville tarkoitettuja koristeita ja muuta synttärikamaa. Sormeni suorastaan syyhyävät päästä ostoksille! Jotain mitä Tiimarista ei saa, niin tilataan luotettavasti Juhlamaailma.fi palvelusta!


Näitä ihania sinisiä ruusunterälehtiä ajattelin ripotella tarjoilupöydälle


Aiheeseen sopivat servetit Tiimarin valikoimasta


Topin 1 vuotissyntymäpäivillä meillä oli valokuvaaja, ikuistamassa juhlat. Ihania kuvia niistä tulikin ♥ Tällä kertaa toimin itse valokuvaajana, mutta pyrin myös itse nauttimaan juhlista samalla täysin rinnoin, uskon että voin yhdistää nämä kaksi. Jussi saa tällä kertaa hoitaa kaikki kahvittelu ja tarjoilujen riittävyys hössötykset ;) Välillä näin päin!

Tomin 1vuotiskuvat otan myös itse tällä kertaa. Topillakaan niitä ei otettu studiossa, vaan pyysimme yhtä tuttua valokuvaajaa napsimaan valokuvat, läheisessä puistossa. Kuvista tuli kertakaikkisen ihanat! Erinlaiset, kuin studiossa otetut. Ajattelin, että kuvat voisi käydä napsimassa satamassa sijaitsevassa kahvilassa, jos otatimme perheestä valokuvat maaliskuussa, ihastuin siihen miljööhön, sen verran paljon.

Juhlavaatetusta olen miettinyt tässä koko aamun, periaatteessa meidän vaatekaapista löytyisi puserot molemmille pojille, MUTTA koska muitakin juhlia on tammi-helmikuussa tiedossa, ehkä sitten kuitenkin tarvitaan muutamat pusero vaihtoehdot ja uudet farkut. Näin ainakin yritän itselleni perustella tämän asian ;)

Sunnuntaina lähdenkin katsastamaan Lahden juhlavaatetarjontaa, toivottavasti jotain tarttuu mukaankin! :) ja Tiimarissa täytyy poiketa hakemaan kutsukortti tarvikkeita, ihanaa päästä taas näpertämään kortteja! :)

Mutta näitä synttäripostauksia tulee varmasti olemaan tammikuu täynnä, joten koittakaa kestää ;)

Miten muilla, onko syntäpäiväjuhlia tiedossa, onko suunnittelut jo käynnistetty, onko teillä juhlissa yleensä joku teema, millä budjetilla lähdette yleensä lastenjuhlia järjestelemään?

3 kommenttia:

  1. Oijoi miten fiksut järjestelyt teillä! Kyllä yksivuotissynttärit ovat ne yhdet tärkeimmistä, ainakin sukulaisille ja muille läheisille-eihän se päivänsankari niistä mitään muista!

    Vaaleansininen on juuri sopiva väri pienelle poojalle. Meidän kuopuksella oli muuuten aikoinaan vaaleansinisellä kuorrutuksella oleva muumikakku;-)

    Ihanaa päivää teille ja reipasta uudenvuoden odotusta!

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihanaa, että kohta on juhlat! Meillähän oli Patrikin 1v. juhlapaikkana myös seurakunnan tilat ja teemana vaaleansininen :) Tiimarista saa vaikka mitä ihanaa. Innolla seuraan valmisteluja.

    Ps. Mielettömät lahjat saitte :)

    VastaaPoista
  3. Tosi mahtavia joululahjoja vilahteli tuolla edellisessä postauksessa :)

    Meilläki on 1vee-synttärit tammikuussa, itseasiassa ihan kuun alkupuolella. Me pidetään varmaankin vaan ihan pienet juhlat kotona, jostakin syystä mulla ei ole ollut yhtään energiaa järjestellä mitään isompaa. Eikä meidän tyyliin oikein isommat juhlat sovikaan, joten senkin puoleen mennään ihan tutulla kaavalla pienimuotoisesti. Ja joulukin oli vasta (tuli paljon kaikeinlaisia lahjoja), joten yritämme välttää samanlaisen hurahduksen noissa lahja-asioissa ;D

    Teille tulee varmaan ihanat juhlat, suunnittelupostauksiasi odotellessa.. :)

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin <3