torstai 12. tammikuuta 2012

Kuulumisia

Taas on reilu viikko vierähtänyt viimeisestä kirjoitelmasta täällä.
Blogeja olen kyllä ehtinyt käydä joitakin lukasemassa ainakun on ollut
pieni hengähdyshetki, mutta niitä ei juuri ole ollut. Ainakaan tällä viikolla.
Meillä nimittäin pienin sairastaa. Koko viikon on vaivannut se sama nuha,
joka meillä muilla oli jouluaikaan. Yöt ollut yhtä hullunmyllyä, ja päivät
on kuljettu sitten silmät ristissä täällä kotosalla. Toivottavasti tuo nuha alkaisi
pikku hiljaa helpottamaan, että saisi nukkua edes hieman enemmän öisin,
nyt yöunet ovat jääneet, ihan muutamaan tuntiin.
Päiväuniakaan ei päivisin tälle äidille ole herunut juurikaan.
No onneksi se viikonloppu jo kolkuttelee ovella ja Jussi on taas täällä auttelemassa.
Joten untakin on varmasti luvassa edes vähäsen :)

Eilen vietettiin meidän ensimmäistä hääpäivää! Niin se vuosi vaan vierähti äkkiä.
Tuntuu kuin vasta eilen olisin ollut täällä kirjoittelemassa teille meidän salahääuutisia ;)
ja samaan hengenvetoon täytyy todeta myös,
että meidän Pikku "Manu" on myös tänään yhden kuukauden ikäinen <3
Niin se kuukausi hurahti ihan silmissä! MISSÄ ON STOP NAPPI!?

Harmi kun en voi laittaa tähän nyt yhtään kuvia, kun meidän tietokoneen näyttö
sanoi työehtosopimuksensa maanantaina irti, nyt minulla on käytössä Jussin vanha
työkone, joka on tuhottaman hidas. Tai netti pelaa ihan hyvin, mutta kuvien siirto
on sula mahdottomuus. Joten nyt täytyy tyytyä kuvattomaan postaukseen.

Tomin syntymäpäivä ja ristiäisvalmistelut/suunnittelut ovat kovassa vauhdissa jo.
Tomin synttäreitä juhlitaan 22.01.2012 ja ristiäisiä sitten 11.02.2012.
Pientä stressin poikasta meinaa välillä pukata päälle, kun aika ei meinaa riittää kaikkeen.
Mihin ne kuuluisat tunnit oikein katoavat vuorokaudesta? ;)
Mutta pakko nauttia nyt täysillä jokaisesta hetkestä! <3

Normaalia kiireistä arkea siis täällä päässä!

Ps. Vauvaloton voittajankin olen ehtinyt katsoa.
Julistan pian voittajan ja palkintokin on valmiiksi mietitty,
mutta vielä se kaupassa odottaa, kun en ole yhtään päässyt käymään kaupoilla,
kun vauva on sairastellut ja vaatii äitiä lähelle. Mutta kunhan tämä tästä nyt vähän rauhoittuu,
niin saadaan palkinto voittajalle matkaan kyllä tässä mahdollisimman pian!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että jätit kommentin <3