keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Joulu lähestyy..

Eihän siihen nyt kuitenkaan mahdottoman pitkä aika ole, kaksi kuukautta.
Kauppoihin on ilmestynyt jo aikoja sitten
joulusuklaat, kalenterit, valoja, glögejä, piparitaikinat jne jne.
Älytöntä, jos minulta kysytään. Tykkään joulusta, mutta en siitä että jouluhössötys aloitetaan jo lokakuussa. Mutta suljen silmäni tuolta kaikelta, itse en aijo sortua siihen ;)
OKEI! Sorruin! Ostettiin lauantaina joulutorttutaikinaa ja yksi purkki luumuhilloa,
mutta pistän tämän hairahduksen raskauden piikkiin, mieliteoille ei voi mitään! ;D

Toki täytyy myöntää, että olen muutenkin miettinyt joulua, mutta vaan käytännön syistä.
Meillähän on laskettuaika viikko ennen jouluaattoa,
joten sitä kun väkisin miettii tulevaa synnytystä, miettii myös tulevaa joulua.
Meillä juhlitaan joulua, mutta pienimuotoisesti.
Ei suurempia jouluruokia, valmista ja helppoa. Pipareita ja glögiä. Sekä tietysti suklaata ;) Joulukuusi meille tulee ehdottomasti, siitä ei tingitä ja vähän lahjoja.
Olemme miehen kanssa sopineet, että pojille vaan yhdet paketit ja yksi yhteinen lahja. Sukulaisilta tulee kuitenkin paketteja ihan riittävästi,
joten jotta emme tule joululahjapakettiähkyyn,
on parempi että me emme osta paljon paketteja pojille! :)

Ehkä ne jouluvalotkin laitan, tunnelmaa luomaan ja ostan kasan kynttilöitä.
Mutta ei mitään sen erikoisempaa. Joulukorttikuvia en ota tänä vuonna,
enkä osta kuukautta aikaisemmin kaappiin jouluvaatteita pojille!
Joulukortit voidaan tänä vuonna askarrella poikien kanssa ja mitään juhlavaatteita,
on turha hankkia, koska me emme aijo mennä tänä jouluna mihinkään sukulaisiin
joulun viettoon. Joulupukista on ollut puhetta, tuleeko se vai ei?
Ehkä se nyt kuitenkin tulee, Topi kun sitä kovasti kuitenkin odottaa!

Me vanhemmat emme toivo mitään lahjoja tänä vuonna.
Yhdessäolo ja uusi vauva. Siinä on tarpeeksi lahjaa ♥
Hirmuisesti ei kuitenkaan voi suunnitella etukäteen, kun ei tiedä milloin vauva päättää syntyä. Ennen joulua, jouluaattona vai vasta joulun jälkeen?
Tarkoitus olisi kuitenkin olla jouluaatto kotona ja
sukulaiset voivat sitten tulla vapaavalintaisesti meillä käymään,
oli sitten vauvaa tai ei.
Me emme tänä jouluna liiku kotona mihinkään.
Me nautimme ja emme ota mitään stressiä joulusta! :)







Joko sinä olet joulua miettinyt, vai onko se vielä liian kaukainen ajatus?

5 kommenttia:

  1. Me ollaan tänävuonna varmaan ihan vaan kotona, ja oon Emilille ostanu jo parit joululahjat, ja pari on tulossa postissa. Kauppoihin en jaksa mennä lahjoja ostelemaan :D
    Jouluruuasta ei oo mitään hajua, koska itse oon aika nirso, mutta kai meille kinkkua ja laatikoita tulee :) Joulupukkia ei tule, koska poitsu on kumminkin vasta jouluna 1,6kk, joten ei varmaan ymmärrä sen päälle mitään, mutta seuraavana jouluna sitten;)

    VastaaPoista
  2. Täälä taas ei oo mietitty vielä oikeestaan ollenkaan ;D jospa nyt marraskuun puolella alkais siitäki stressaan :)

    VastaaPoista
  3. En oo kauheena miettiny vielä joulua, lahjat sun muut on miettitty aika valmiiks, ei meinata ostaa juuri mitään.. vauvaki on nii pieni ettei ymmärrä mitään, itellä on tasan yks toive joululle, oon aika vaatimaton :) Ja kotona ollaan, eipä sitä jaksa kuukauden ikäsen vauvan kans lähtee yhtää mihinkään..

    VastaaPoista
  4. Mä oon aina ihan jouluhullu! :D me vietetään joulu mun vanhempien luona. Joonalle oon ostanu jo kaks lahjaa, muut sitten vasta lähempänä joulua. Ei kyllä hirveen montaa pakettia osteta, kun Joona saa mun vanhemmiltakin sen verran lahjoja.

    VastaaPoista
  5. Meillä vietetään joulu kotona, kuten aina lasten syntymästä lähtien. Vieraat saavat tulla illalla, jos haluavat. Jouluruokaa jonkin verran, sellaista kiireetöntä oleskelua. Paketteja on lapsille yksi yhteinen. Joka joulu saamme niin valtavat määrät muualta, että eivät jaksa edes avata. Olemme yrittäneet rajata sitä niin, että yksi lahja per perhe mutta tästä ovat jotkut liuenneet. Murmur.

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin <3