tiistai 31. toukokuuta 2011

Tohinaa ja touhuja

Eilen oli kevään viimeinen kouluilta, minulla.
Kahden viikon sisällä tulee sitten kirje kotiin, että jatkuuko
opiskelut vielä syksyllä, mutta eiköhän me odoteta sieltä
ihan positiivistä kirjettä ;)

Kesäkuukin kolkuttelee jo oven takana ja se tietää myös sitä,
että kerhopäätöksiä pitäisi alkaa tippumaan postiluukusta!
Topille on haettu syksyksi kerhopaikkaa ja toivottavasti sinne
myös pääsee, sitä joudutaan kyllä jännittämään vähän
enemmän kuin tuota äidin opiskelupaikkaa.

Jussilla on vielä tämä ja huominen päivä töitä,
sen jälkeen saadaan nauttia koko perhe yhteisestä ajasta,
4 päivän ajan! Ohjelmaa onkin luvassa enemmän ja vähemmän.

Torstai varmaan pyhitetään perhe - ja lepopäiväksi.
Perjantaina on isin ja äidin yhteisen vapaapäivän aika,
kun pojat suunnistavat mummin turvalliseen hoitoon puolen päivän ajaksi.
Isi ja äiti pääsevät vähän käymään ostoksilla (tarkoituksena olisi
ostaa MINULLE vaatteita, vaatekaappini kun hävettävän huonossa kunnossa!)
Ravintolassa käydään tietysti lounastamassa, ihan rauhassa.
Mikä parasta päivä kruunaa, kahden keskinen ruokakauppareissu ;)

Perjantaina alkaa myös kirppispöytä, onneksi olen ollut ajoissa liikkeellä
ja kaikki tavarat on ollu laputettuna jo 1,5 viikkoa.

Lauantaina on sitten Tomin kummitädin valmistujaisjuhlat ja meidätkin
on sinne kutsuttu juhlimaan ja toki mennään.
Itselle pitäisi löytää joku kiva mekko juhliin, pojille
onkin juhlavaatteet jo valmiiksi katsottuna :)

Viikon päättää sitten sunnuntaiset hautajaiset. Pojat menevät
taas mummin hoiviin, koska emme tahdo poikia sinne ottaa mukaan.
Ovat kuitenkin vielä sen verran pieniä, että eivät ymmärrä miksi
ihmiset on surullisia ja tuskin jaksavat istua paikoillaan koko toimituksen ajan,
joten näin on parempi, että vain isä ja äiti lähtevät.

Aikalailla sitä on joka päivällä jotain. Kun tänäänkin tämä äitykkä
suunnistaa, ihan yksin kaupungille illalla isän kotiuduttua töistä.
Nautinnollista päästä hetkeksi kaupungille pyörimään, omassa rauhassa.
Tietää, että ei ole kiire mihinkään. Pojat ovat sen verran hyvin pärjänneet
isän kanssa keskenään kotona, että itsekkin voi jo rentoutua kaupungilla ollessa ;)
Ennenkuin piti soittaa vähintään puolen tunnin välein kotiin,
että onko kaikki hyvin, hih! ;)

Jotta ei mene ihan jorinaksi tämä postaus, niin laitan tähän vielä loppuun,
ostoskuvia. Nämä tupsahtivat tänään postiluukusta!



Marakattimarssi keltainen pallopaita koossa 110cm
eli menee vielä hetkeksi jemmaa odottamaan kasvua.
Tätä olen jonkun aikaa ihastellut verkkokaupoissa,
mutta en ole raaskinut ostaa, mutta sitten törmäsin
Lastentaikamaassa tarjoukseen, jota en sitten voinnut
ohittaa, tämän hinnasta kun lähti -35% pois.
Ensimmäistä kertaa tuolta tilasin, mutta mitään
pahaa sanottavaa ei ole. Palvelu oli loistavaa!



Sitten näitä ihania Småfolk paitoja ♥
Kaikki koossa 98/104cm.
Näissä on mukavan reilu tämä
mitoitus, joten menevät pitkään!
Kaksi ylintä on t-paitoja
ja autopaita sitten pitkähihainen.
Hurmaavia! ♥

Aika hyvin olen pitänyt kiinni siitä, että suurinosa kesävaatteista
on todellakin hankittu käytettynä. Muutamia t-paitoja
olen uutena ostanut, kun kivoja ei ole tarpeeksi löytynyt käytettynä.
Ja jos niitä on uutena ostettu, niin suurinosa on sitten alesta hankittua.
Mutta esim. kaikki shortsit on huuto.netin kätköistä ostettuja! :)

Tomille tosin en ole shortseja löytänyt vielä ensimmäisiäkään,
täytyy vielä metsästää huuto.netistä.
Mutta jos sieltä ei tule vastaan, niin täytyy sitten kyttäillä
noita kesäaleja ;) Jotka alkavatkin olemaan jo hyvässä vauhdissa!

Vinkki vielä lopuksi, että Polarn O. Pyretillä on tarjous 3.6-5.6, saat tuplaleimat normaalihintaisista ostoksista!
Tarjous koskee uusia ja vanhoja asiakkaita.

Mukavaa päivää kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihania reippaita kuoseja paidoissa!!! :)

    Mukavaa viikkoa! ♥

    VastaaPoista
  2. Tuo Marakattimarssin pallopaita on heidän omassa nettikaupassaan puoleen hintaan... Itse tilasin sieltä. =)

    VastaaPoista
  3. Pieni Lintu: Mukavaa viikkoa myös sinulle! ♥

    Anonyymi: Huomasin kyllä, mutta sieltä oli meidän koot jo loppu :/

    VastaaPoista
  4. Aiva yli söpö pallopaita! Moon ihan hulluna kaikkiin palloihin :D

    Tuon aika tärkiää että äiti saa päivästä sen oman hengährys tauon, niinkun sä pääset ostoksille ihan omas seuras, mulla on sitte nuo eläämet, riittää ku saa olla puoli tuntia niiren kans tos pihalla, ilman mitää itkua ja meteliä :D

    Meillä kans isi saanu olla ihan aluusta asti lasten kans ja hyvin niillä pötkii ja nykyään osaa ottaa ruuatki jääkaapista ilman että se soitta että mitä mä syötän näille lapsille :D Nukkumaanki se laittaa ne ihan ilman mitää ongelmaa, ihana isi <3

    Huisin hauskaa viikkoa myös sinne :)

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin <3