sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Rataskuumetta?

Tiedä sitten johtuuko tämä keväästä ja lisääntyneestä auringonvalosta,
vai suoranaisesta hulluudesta. Mutta oli asia miten tahansa, minulle on
iskenyt hirveä rataskuume, nimittäin tahdon uudet rattaat!
Tai oikeastaan tahdon rattaat, eihän meillä kunnon rattaita olekkaan.
Tai meillä ei ole rattaita ollenkaan.
On yhdistelmävaunut ja tuplavaunut, mutta ei rattaita.
Joku varmaan ehkä pudottaa silmät päästään tässä vaiheessa,
haukkoo henkeään ja ihmettelee, miten olemme pärjänneet ilman.
No helposti. Varmaan kun ei niitä ole ollut, ei ole osannut kaivata.
Mutta toisaalta, ehkä kuitenkin vähän olen kaivannut.
Käteviä, näppäriä, kevyitä rattaita, jotka on helppo ottaa mukaan,
niinä päivinä kun Topi on sillä tuulella, että ei tahdo istua tuplavaunuissa,
vaan hän tahtoo kävellä. Niitä päiviä on aika paljon nykyään.

Vaihtelukin virkistäisi ;)

Jussihan nyt ei varmaan ymmärrä, jos alan hänelle selittää.
Että meidän perhe tarvitsee uudet/ensimmäiset rattaat.
Mutta ainahan sitä voi kuitenkin haaveilla!! ;)



Meillähän ei tähän mennessä ole ollut
muita merkkejä kuin Brio, niin turvaistuimissa
kuin vaunuissakin. Miksi luopua hyvästä merkistä,
kun sellaisen on kerran löytänyt?
Nämä miellyttävän silmää ja ovat varmasti
juurikin niin näppärät kuin Briot yleensä :)
Näitä voisi käydä koeajamassa, vakkaripaikassa.



Toisaalta taas, kuten sanoin vaihteluvirkistäisi.
Miksi siis, ei voisi harkita vaihtavansa merkkiä?
Mutta onko aidan toisella puolella sitten vihreämpää..?
Nämä miellyttävät värinsä puolesta enemmän minun
silmääni kuin noi Briot, mutta noi pienen kikkareen
kokoiset etupyörät pistävät mietityttämään..?
Kestävätköhän kovaa menoa ja kovaa maastoa,
jossa liikumme..?

Olisipa meidän remppa pian valmis, niin pääsisin
testailemaan näitä meidän vakkariputiikkiin! :)

11 kommenttia:

  1. Meillä on nuo Brio racet. Itseasiassa ne on meidän ainoat menopelit, jotka on ollut esikoiselta saakka ja nyt kolmas menee jo niissä :) Muuten on noita tullut vähän vaihdettua tilanteen mukaan.

    VastaaPoista
  2. Meillä on käytössä Britaxin B-Dualit jotka ovat ihan samat kuin nuo B-Smartit mutta lisänä alle sisaristuin. Ja ovat olleet todella kätevät, meillä ei muita vaunuja tai rattaita tytöillä olekkaan. Menevät pieneen tilaan autoon, todella kevyet työntää niin lenkkipolulla, lumessa, loskassa, hiekassa kuin kaupassakin.

    Ehdottomasti suositten! :)

    VastaaPoista
  3. siis mulla on sama!!! ihan vaan siksi että meillä ei oo ja me todellakin tarvittais. Mutta en vaan tiedä mitkä ois hyvät, ja mä en aio niihin paljoa budjetoidakkaan. tosi kauniit noi turkoosit rattaat :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin yritän aktiivisesti taistella rataskuumetta vastaan. Meillä on kyllä yhdistelmät ja hyvin niillä vielä kulkee, mutta kun rattaat olisi myös kivat... :)

    VastaaPoista
  5. Mulla ei ole omaa kokemusta noista Britaxeista, mutta sanoisin että kaksi kertaa miettisin että ottaisinko niitä sellaisiksi rattaiksi joilla mennään missä vaan. Varmaan ovat ihan huiput kaupunkin oloissa, varsinkin kaupoilla. Mutta omalla kohdalla nuo pienet pyörät ärsyttää jo hiekallakin, vaikka olis tasasta maastoa. Ja veikkaan että nuo Britaxit vievät kasattuna paljon enemmän tilaa kuin Briot. Mutta tämä on vaan mun mielipide ;D Ootko muuten huomannut että Briolla on Spinit jotka ovat kääntyvillä etupyörillä.

    VastaaPoista
  6. älä kerro Jussille, vielä. huomaa sitten vaan kun ne ilmestyy.. Näin meidän perheen äiti tekee. olen siis ostanut useammatkin rattaat isännän tietämättä ja vähän niinku vahingossa kaivanu ne varastosta esille kun jotain pitää niiden suhteen tehdä.. ;-)

    mutta meillä ihan perusrattaina on ollu Emmaljungan scooterit.. ja toki olihan meillä jotkut carenan matkaversiot kun ensimmäinen lapsi oli pieni mutta niitä en suosittele hankkimaan.

    Ratasmietintöjä sinulle.

    Kevät-yö-terveisin Miimi

    VastaaPoista
  7. Vaihtelu virkistää :)

    Sano miehellesi että meillä on ollut tässä neljän vuoden aikana yli 20 eri rattaat ;) Nyt meillä on neljät, tosin yhdet pitäisi myydä pois ja ostaa uudet tilalle :D

    Brion Raceissa en tykkää paksusta työntöaisasta, Ponyissa on parempi joka ei ole niin paksu.
    Käy testaamassa myös Emmaljungan Scooterit :)

    VastaaPoista
  8. Mä oon kuumeillu pojan syntymästä asti Emmaljungan Scootereita. Toisaalta myös jotain ihan extra pieneen tilaan meneviä matkarattaita. Mut mulla tulee vastaan se, etten oo valmis maksaan juuri mitään näistä :D

    VastaaPoista
  9. Kaverillani on Brion Ponyt ja kateellisena katselen miten ketterät ja kestävät ne ovat meidän "suuriin" emmaljungan scootereihin. Harmittaa, että en meille ponyja ostanut emmaljungien sijaan. Ne tuntuvat paljon kevyemmiltä ja ketterimmiltä liikutella.

    Tosin siinä ei saa selkänojaa makuuasentoon, mikä meillä oli puolitoista vuotta sitten rattaiden ostovaiheessa aika oleellinen, koska Pinja nukkui vain ja ainoastaan rattaissa silloin päiväunensa.
    Nyt voisin huolia mielummin nuo Brion Ponyt. Tosin me aika vähän rattaita enää tarvitaankaan.

    VastaaPoista
  10. Meillä on kyseiset gessleinit: http://www.ozbaby.fi/gesslein_swift_matkarattaat_pr_33073.html

    ja nämä on ehdottoman ihanat =) kaupungilla ja tasaisella maastolla. :)

    Nyt ostettiin Gragon Spreet ja nekin on todella käyvät pelit =)

    VastaaPoista
  11. Noista britaxeista vielä, itsellä ollut aiemmin brion vanut ja menevät paljon pienempään tilaan kun briot ja kulkevat "pienillä" pyörillä niin hiekassa, lenkki polulla ja lumessakin, ainut missä en ole saanut kylkemaan on kun lunta on puoleen sääreen ja etelässä merenrannassa hienolla hiekalla.Eikä ne luonnossa niin kovin pienet ole, takapyörät ovat isot ;)

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin <3