torstai 11. marraskuuta 2010

Rakas joulupukki..

Tänä vuonna pyritään pitämään lahjat kohtuullisuuden rajoissa.
Yritän siis pyrkiä siihen myös itsekkin, että ei ihan lähde lahjojen osto käsistä.
Sukulaiset pitävät kuitenkin huolen siitä, että meillä on joulukuusen alunen täynnä lahjoja.
Toivottavasti vältytään turhalta roinalta, joka jää nurkkiin kuleksimaan
ja sitten saa taas parin kuukauden päästä, ihmetellä että mistä nämä
kaikki tavarat on oikein tulleet.
Mutta toki mekin jotain hankitaan, mieleistä, hyödyllistä
ja josta olisi pitkäksi aikaa iloa.

Tässä Topin lahjapohdintoja:

Parkkitalosta on ollut paljon puhetta, perhepiirissä.
Sellainen olisi kuulemma tarpeellinen, miesväki vaatii parkkitaloa leikkeihin ;)
Aluksi olin vähän sitä mieltä, että ei kiitos, sellaista isoa lelua nurkkiin pyörimään,
mutta nyt kun näitä parkkitaloja on pyörinyt paljon eri blogeissa, niin olen
alkanut itsekkin innostua! Näitähän on hienoja puisiakin!

Tässä suosikit minun tällä hetkellä:
- mies sanoi näitä Tönköiksi o.O









Pääsemme varmasti yhteisymmärykseen, jonkun parkkitalon kohdalta,
ja tälläinen hankitaan yhdessä Topille joululahjaksi :)
(= lue, eli minä suostuttelen ja perustelen useamman päivän,
miksi haluan tälläisen "tönkön" parkkitalon.)





Dubloista meillä tykätään hirmuisesti, nämä ovat iki-ihania
ja pitkäikäisiä, onhan tuossa vielä toinen pikkurakentelija kasvamassa.
En vaan osaa päättää kumpi näistä olisi mieluisempi Topille.
Olen asiaa myös kysynyt Topilta, mutta ei taida Topikaan osata päättää,
kumpi on kivempi, no pohditaan vielä kumpi lähtee pukinkonttiin :)





Muumeista tykätään nyt paljon, muumi dvd:eitä on jo lähtenyt pukinkonttiin,
toivottavasti sinne sujahtaa myös pikkuhaarukoita, mukeja, murokippoja,
lautasia, laseja, kirjoja, palapelejä ja ja ja..ainiin piti pysyä kohtuullisuuden rajoissa..hmm..
Ehkä näistä vinkataan sukulaisille! :)



Tämä dvd ilmestyy 3.joulukuuta, koska meillä asustaa yksi Cars-fani,
niin tämä on ehdoton joka pukinkonttiin tulee lähtemään! :)
Martti on ykkönen!


Tätä olen myös ihaillut jonkun aikaa, mutta ehkä vinkkaan tästäkin
jollekkin sukulaiselle ;) Että pysytään siinä kohtuullisuuden rajoissa.

1 kommentti:

  1. Meille onkin tulossa jo noita Muumilaseja. Aikalailla samanlaiset toiveet. :)

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin <3